Harmaa arki.

 

 

"Rakkaus ei puhdistu tulessa
eikä tarpeettomissa uhreissa,
rakkaus koetellaan harmaina arkipäivinä
kuolettavassa työssäväsymyksen hetkinä.

Runojen kuviteltu morsian
pyörittää kultaista sormustaan
rajattomassa, joutilaassa ikävässään,-
mutta totisesti lähempänä on rakkaus siellä,
missä mies ylistää vaimonsa kuluneita, ryppyisiä
käsiä iltalampun köyhässä valossa, unen
saapuessa."

 

-Viljo Kajava-

 

Harmaa arki kutsuu virtaansa tulevaa huomista, vinkuu tuulena oventiivisteiden ohi vanhan talon vanhoissa ovissa.

 

Vanha valkoinen syyshortensia vahvistaa vuosi vuodelta oksistoaan, luo kukkiaan jokainen vuosi tihenevällä tahdilla. Harmaan arjen keskellä rankat sateetkaan eivät ole taittaneet sen oksistoja, vaikka ne väsyneenä pisaroiden piiskaavien painosta hetkeksi ovat taipuneet, alistuneet ja lannistuneetkin. Ihan kuin elämä!

Tuulessa huojuvat nyt nuo kaunokaiset, vaihtaen väriään jo syksyisen roosan suloisiin sävyihin. Se kutsuu väriloiston saapuvaksi, hyvästellen hitaasti pihanurmen pintaa saapuvan talven kauniinvalkoiseen uneen.

 

Harmaan arjen virta kutsuu tulevaa viikkoa, kahta. Vielä se vinkuu oventiivisteissä, piiskaa ikkunoiden karmeja ja antaa sateen sataa ehkä kerran tai kaksi. Vielä viikon kaksi, tuon kuolettavan työssäväsymyksen hetkissä koetellaan todella arkisen elämän rakkautta...
 

Tuolla jossain tuulensuussa  näkyy päivisin alkusyksyinen pilvipouta ja illanhämärässä, lampun rikkaassa valossa kuiskii korkea tähtitaivas kirkkaita salaisuuksiaan. Minä voin jäädä kotiin ja odottaa pumpulinpehmeässä rauhassa,  luottavaisena, että suunnitelmilla on siivet. Kun aika on oikea, saapuvat ne luokseni, tarkasti, tarkasti harkittuina!

Pyöritän kultaisia rinkuloita sormissani, joutilaana...

...sitten kaadan teekuppiini kiehuvan veden, jossa kauniit marenkisydämet sulavat...

<3 Suloista kaipuuta, kaunista, myös Sinulle,

Mari 

Kiitollisuutta...

    

 

 Tänään olen kokenut tunnetta, joka lipuu helmeilevänä virtana sydämeni syvimmissä sopukoissa, aivan ihoni kevyen rusketuksen alla.

...poreilevana häivähdyksenä poskieni pienillä hymykuopilla ja rantaveden puhdistavana liplatuksena ohessani. Tuulen kevyessä sylissä, suurien lehtipuiden keskustelussa sinitaivaan kaaren alla.

 

Maistelen tunnelmaruumiissani pirskahtelevaa tunnetilaa, sitä valtavaa kiitollisuutta joka sydäntäni pitää hellässä otteessaan. Sitä miten toisten sanoista ja ajatuksista sain sanoittajat hämärän harson peitossa oleville mietteilleni ja sain kietoutua hyvyyden pitsisiin kellohameen helmoihin.

Kuinka elämä osaakaan kertoa ja opettaa, vahvistaa ja asettaa pudonneet palaset paikoilleen, kun sille antaa tilaa ja unohtaa hetkeksi oman itsensä ja kaiken muun.

 

Taivaanrannan taakse putoava valo heijastaa hiljaiset varjonsa liuskekivien pinnalle, villiviinin kieppuvan kasvuston väleistä valkoiselle talonseinustalle. Kypsyttää ehkä vielä pienen pinnan punaposkisen omenan kypsyvästä kyljestä ja samalla kaikki pihan elämä, ihan pienikin tuulentuhina on kaikonnut pois.

 Kaikkialla ympärilläni on jäljellä vain hiljaisuutta ja turvallinen rakastava syli. Tuon sylin kainalopaikalle pyydän saada käpertyä tänäkin iltana.

 

"Joka päivä
   me tulemme toistemme
     rantaan
            mukanamme
     yhden päivän onni."

 

-Pia Perkiö

 

***

 

Halauksin, Mari

Viikonlopun toivotus

 

 

 

 

"Älä hoputa elämää.

Kaikki tulee Sinulle juuri oikeaan aikaan."

 

Elä hyvin- naura usein- rakasta paljon/ facebook

 

Lempeyttä

 ja viipyilevän viihtyisää 

viikonloppua Sinulle,

 

ajatuksin, Mari

 

...

 

Taivaan peittyessä valkoiseen pilviharsoon ja tuulen puhaltaessa yhä lujemmin, keltaisuus kieppuu kevyesti ilmavirtojen mukana ja valtaa aina vain enemmän tilaa pihamaan pinnalta. Eilinen aurinko tuntuu vielä iholla, pehmeänä rantaveden liplatuksena ja hienona hiekkana jalkojen askeltaa. Nyt

omenapuiden oksilla varttuvat harvakseltaan muutamat omenat ja käpyjen karhea pinta nipistää paljaita jalkapohjia pihapolun liuskekivillä.

 

Syksyinen tekee itseään ihan liki ja huokailen kynttilävarastojeni tyhjyyttä. Varpaitani paleltaa jo enemmän ja makustelen ajatuksissani uusien villasukkien pehmeyttä. Lankakerät lepuuttavat korissaan ehkä vielä hetken, kunnes solmiutuvat pieniksi silmukoiksi puikkojen suloisessa sävelmässä...

 

Takkatuli lämmittäisi nyt sydämessä asti... kuinka paljon elämässä onkaa avautunut ja paikalleen solmiutunut! Rauhoittava liekki on saanut puhdistaa niin paljon kaikkea turhaa, asettaen paikalleen sitä mitä sisimpäni on ollut vailla ehkä liiankin pitkään; rauhallisuutta!

 

 Vietän vielä yhden sallitun vapaapäivän kunnes ilta taittaa pimeytensä ikkunoiden äärelle ja kutsuu varhaista aamua taas tulevaksi työhön. Lakaisen terassin neulasiin peittynyttä pintaa ja näen ajatuksissani ulko-oven edustalle asetetut lyhdyt ja syksyiset istutukset- niitä joita en vielä edes omista...

 

***

Varoen

lähenemme valon ja pimeän rajalla

kuunnelleen kumpaakin.

Joinakin hetkinä

hiljaisuus riittää

pyyhkimään pimeyden pois.

- Pia Perkiö

***

 

<3, Mari

 

 

Hiljaisuuden hetkiä.

 

 

 

"Kun näen jotain kaunista,
katson sitä hetkisen ja se on sen jälkeen päässäni.
Ei kaikkea tarvitse omistaa! "

-Nuuskamuikkunen (Tove Jansson)

Helle kyyditti ystävyksiä viikonvaihteen ajan.
Hellästi heilutti merituuli hameen helmoja ja aurinko väritti ihonpintaa enemmän kuin koko kesä tähän mennessä yhteensä.
Varpaani painoin hienoisen hiekan syvyyksiin, lennätin ajatukseni meriveden siloittamalla kalliolla kohti taivaalla lipuvia pumpulihaituvia- niitä muutamia joita juuri ja juuri katseeni vangitsi. Hetkeksi halusin erkaantua muista ja halusin hetkeni, ikiomani, meren kohinassa, sen kosketuksessa kalliota ja pitkää hiekkarantaa vasten.

Ajatusten syvyydestä kumpusi tuttuja ja tuntemattomia. Tuntemattomille tuuli sai säveltää sanat ja niin paljon näitä hetkiä lisää kaipaan...
Koti hymyili hellästi asukkaidensa palatessa kotiin ja nurkat ovat puhdistuneet uuden innostuksen johdosta. Matkatuomisina kassijättiläinen kannatteli torilta löytyneet suuren suuret rosmariinit ja kahvihetkeeni herkästi väritetty kahvikuppipari- kuin koru pastellin väreineen ja siroine kuvioineen <3

...Nyt ikkunan takana näkyy jo ensimmäisiä merkkejä lähestyvästä syksystä; pieniä omenoita, harvakseltaan, aikaisessa aamussa hengityksen ilmaan luoma huuru... Syksyhämärä saapuu hiipien ja olohuoneemme on kuorrutettu pienillä tuikkivilla kynttilöillä <3

Suloisuutta sinulle,
Mari

 



kaapin kätköihin talletan...

 

 

*****

 Nimipäiväni alkoi lähes yhtä varhain kuin jokainen arkinen aherrusaamuni. Kahvinkeitin rupatteli tutun tuokionsa ja me saimme nauttia sen vahvasta aromista kunnes saimme edes hiukan silmiämme auki. Vaikka pilvet siivilöivät paisteen pilviverhon taakse, pääkaupunkiseudulla jaksoi paistaa.

 

Moottoritie humisi pakettiauton renkaiden alla kun  minä torkahdin kevyeen uneni jatko-osaan.  Unelmat näyttävät toteutuvan hiljalleen, omassa aikataulussaan- kuten aivan kaikki. Omalla painollaan. Usean vuoden olen maistellut ajatusta omistaa kaunis liinavaatekaappi, jonne kätkisin vaatteeni ja joka toimisi kuin koru kauniina yksityiskohtana kotimme kalusteiden joukossa.

Päivällä kaunotar saapui kotiin ja asettui eteistilaan, nojatuolin seuraksi.

 

 

*****

 

"Älä anna periksi nyt,

sinun ihmeesi on jo tapahtumassa."

 

- Tuntematon

 

<3, Mari

ripustaudun unelmaan

 

 

"Unelmiin uskominen

on niiden luokseen kutsumista.

Kaikki on jo valmiina sille,

joka uskoo."

- Marleena Ansio

On viimein aika asettaa sormet kirjaimien päälle ja antaa tekstin tulla- pakottamatta, empimättä ja kiireettä.
Viipyileminen on ollut tarpeellista, aikansa on ollut kaikella. Sanoille ei ole ollut aikaa punoutua muotoonsa, sydämellä ei ole ollut sanoja kertoa. Harmaus on välistä kivunnut kylkeeni ja painunut peitonkin alle, kainaloiseksi asti. Aurinko on hellästi silitellyt lämpöisen tuulen kautta palelevaa ihoani, huokailevaa mieltäni ja puhaltanut harmautta pois.

Kaikki on valmiina sille, joka uskoo kuiskaa Viisaus... se saa minut edelleen luottamaan, luottamaan ja uudelleenkin luottamaan. Kuitenkin välillä luottamukseni rapisee, tunnen melkein sen murusien karhean äänen, kun ne tippuvat lattiapintaa vasten. Rahisevat ja raapivat lattian rosoista lakkapintaa saaden sen lohkeilemaan. 
Vaikka tiedän;  huolet ja murheet saan empimättä heittää huokauksin matkaan, hituisten murusien tunnen matkaavan ohessani vielä huomiseenkin asti ja sitä seuraavaan, seuraavaan, seuraavaan,  seuraavaan...

Minä olen ihan hiljaa. Kuuntelen yhä uudelleen.
Minä päätän kutsua yhä uudestaan ja uudestaan- unelmaani.
 Se on valmiina minulle, minä uskon sen. Uskon.
...kaikella on vain oma aikansa, minä kärsimätön vain haluaisin sen ihan heti ja nyt.
 
Taivun hiljaisuuden huntuun ja kaukaisuuteen kurottava katseeni kannattelee ajatusteni hiljaisia huokauksia kunnes suljen silmäni;
...kaikki on jo valmiina
sille joka
uskoo...

Ajatuksin,
Mari