Löysin oven Alppihoviin!

  

Löysin oven Alppihoviin! 

On kulunut aikaa siitä, kun blogitestien rivit ovat saaneet kirjaimiaan. 

Luonnosten kätköissä, kuvien koti on säilynyt keskenjääneissä lauseissa ja kannatellut kärsivällisesti keskeneräisyyttään.

Miten jännittävää onkaan lukea ajatuksiaan kymmenen vuoden takaa! 

Ihmetellä linssin läpi tallentamiaan...

Kuvien asetelmat ovat kuitenkin vuosien viipottamana vaihtuneet. Osoitekin muuttunut. 

...Arki on haudannut paljon alleen ja hukuttanut sitä rakasta, mitä Alppihovin aika kantoi sydämessään. 

Jos etsisi ja pysähtyisi. Löytäisikö? Nousisiko samankaltainen vielä esiin varastoistaan?

 Löytäisikö sanojen sävelet toinen toisensa ja kietoutuisivat kuvaamaan arjen hetkissä heiluvia huokauksiaan? Hyvää, hentoa ja heiveröistäkin...

Kohtaisiko se niitä, jotka kipeän keskellä etsivät kipeälle vastakohtaa; kaunista, kevyttä ja kotikutoista?

Näitä mietin...

*****

 

"Et puhu rakkaudesta.

Et hymistele.

Mutta tekosi puhuvat.

Vakuuttavasti"

 

-Maaria Leinonen

 

 

Halaus vierellesi, 

Mari

Kuumeenpesässä

Pitkät vapaat ja kulunut viikko vaipuneissa tunnelmissa pienimmillä.
Kuumetta ja kuivaakarheaa yskää. Murujen kipuisen väsyneiksi muuttuneet silmät tervehtivät äitiä vielä tänäänkin vaisusti. Sohvan sylistä, peittojen alta. Kuumat kekäleet kuumeenpesästä.
Vilun selkäpiitä viiltelevät väristykset öisin parin viikon ajalta ja lannistava päänsärky taisivat olla oma osani tästä erästä- pääsin vähällä.

Tulevana viikonloppuna ajattelin minäkin iltaisin vain olla. Sohvan halauksessa ja peittojen mutkassa... ajattelin antaa itselleni ihan tietoisesti luvan unohtaa, mitä kaikkea taas pitikään tehdä.
...hieno ja hyödyllinen taito, jonka olen muuten itselleni sinnikkäästi opettanut ja olen ajoittain jopa hyvinkin ylpeä tuosta uudesta oppimastani :)

Pysyhän terveenä!
-Mari

Vitsa sulle, palkka mulle...

Takkutukkakeijukainen huokaili aamun korvaan: "mennään jo, äiti, mennään, herää!"

Huivipinot purkautuivat eteisen lattialle ja vaatepinosta soviteltiin sopiva asu. Hartioille pitsinen huivi, poskille puna ja pisamat. Kun ei malttaisi millään odottaa, ei niin millään paikallaan pysyä...

"Virvon varvon..." juoksujalkaa ovelta toiselle, äidit aamulenkillään tyttäriensä kannoilla.

Päivän palkka säteili silmissä- karkkia ja kolikoita.

Ensi vuonna taas, "mennäänhän, äiti, uudelleen? Mennäänhän?"

Tämä oli pastellisten pääsiäisnoitien päivä, ilon piirretyt pisamat eivät kasvoilta hetkessä kulukaan pois.

Sööttiä Palmusunnuntaita!

Mari

Hidas ja hiljainen

Yksi niistä aamuista, kun en olisi millään saanut silmiäni auki. Tunnin verran herätyskello torkutteli kun tiesin että tulee hidas ja rauhallinen aamu eikä mihinkään ole kiirettä.

Aamu heräilee lähes jokainen arkipäivä kanssani kun kaikki muut vielä nukkuvat. Harvemmin on edes päivänpaiste ehtinyt nousta taivaanrantaan,  kun aamukahvini valmistuu.  Arkipäivän verkkaiset aamut on parhaita, erilaisia...

Aamulla saippuoin käteni uudella tuttavuudella ja kahvin kaadoin kesäiseen kuppiin. Olen tykästynyt kumpaiseenkin- kovin tuntuu saippuan vaahto olevan riittoisaa ja pehmoista eikä kahvitilkkakaan moittinut kannattelijaansa <3 

Lempeää tiistaita,

Mari

"Jotakin meihin aina jää

siitä mikä oli

siitä mikä on mennyt.

Ei elämää voi purkaa olemattomiin.

Me olemme siinä,

unohdetussakin."

-Pia Perkiö

Suloinen sunnuntai

Rullaan pimennysverhon ikkunan edestä. Sunnuntai saa silmät siristämään- yöllä oli talvi tullut takaisin. Tuuli rapisuttaa oksien lumikinoksia maahan ja hangilla erottuu touhukkaan kurren kiire.

Hidas ja hiljainen aamu, kodin lattioilla vastaantulijan lämmin, rakastava hymy ja olkapään hento hipaisu.  

Aamukahvi tarjoillaan muumimukista ja radiossa soi aamun viimeiset hitaat.

"Ilo läikkyy minussa,

olen pelkkiä onnellisia sanoja.

Jos olenkin vaiennut kauan

ja kantanut surua sydämessä,

kulkenut katsoen maata ja tyhjää yötä,

nyt iloni tavoittaa taivaan, murtaa muurit

ja sinä löydät minut

etsimättä."

-Pia Perkiö-

Suloista sunnuntaita,

Mari

puhtaan pyykin päivät

Pesukone on saanut paiskia töitä eilisestä saakka aivan yskimiseen asti. Kuivausrumpu hyrrää puhdasta pyykkiä lämmitellen ja tekstiilien pintoja silitellen. Istuin pitkän tovin silmäillen paneeliseinälle asettuneita hyllyjä ja pidin siitä mitä näin. Lattialla lepäili vanha, punottu pyykkikori, se hoivasi niin kauniisti hippoista, puhdasta, vastapestyä pyykkiä... tuo kaikki oli valtavan kaunista katseltavaa!

Pyykkien viikkaaminen saa suun maistumaan niin mansikoilta. Kahta naulakkoa vielä seinille kaipailen, kauniita rasioita, ehkä laatikoita ja purnukoita. Ne kätkisivät sisälleen ainakin kasan puisia pyykkipoikia ja mitä vielä muuta...

Ikkunalauta kaipaa pintaansa maalihunnun, kerroksen tai kaksi. Katonrajastakin irvistelee vielä värikkäät putket, jotka peittyvät parhaillaan paneelikerroksen alle. Vielä ei ole siltikään valmista...

Sauna hehkuttaa kuitenkin tänä iltana lämmittelemään, kynttilän valossa se antaa tavalliseen arkipäivään lempeän siivun jotain erityistä...

lämpöisin ajatuksin, Mari