sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Sunnuntain ajatuksenjuoksua...




 
Viipyilevien aamujen rinnalle on saapunut toimeliaampien tuokioiden askel ja keväthämärän himmeä valo nousee helmeilevämmin jokaisena uutena päivänä.
Lintujen äänten sointi on kantautunut kuultavaksi kirkkaammin aamu aamulta, voimakkaampana ja selvempänä. Kevät tekee tulemistaan jälleen liki <3
 
 Jalkakäytävän pikkulätäköiden ja sohjojen yli hypähdellen, huomaan vastaantulevien hahmojen tulleen jo kaukaa tutuiksi... Tarkistan kellonlyönnit rannekellosta, jonka olemassaolon tärkeyden olen opetellut uudelleen- joissakin hetkissä ohikulkija kiinnittää katseensa omaani ja vaihdamme hymyillen hyväntuulisen katsehuomenen.
Tienpientareilta kerääntyy kimppu kuivuneita kukkasia, ruskeita, mutta sydäntärkeitä. Niille löytyy jokainen viikko paikkansa päiväkodintätien maljakosta, kun niiden varret ojentuvat sinisen kurarukkasen kätköistä hoitotädin aamulämpimään kosketukseen.
 
Viikonloppuna sain matkata ihanien naisten kera kiemurtelevien kirpputorikäytävien keskellä, joista mukaan tarttui muutamia sydäntälämmittäviä. Tänään löysin valkoisia kulhoja, joista hyllyn viimeiset keräsin ostoskorini pohjalle hintalapun näyttäessä niiden hinnaksi vain puolikasta summaa. Niiden epätäydellinen rosoisuus hivelee silmää ja kaunistaa keittiön valkoisia hyllyjä. Somat lyijykynätkin matkasivat mukaani ja uusia leipomuksia häärätään jatkossa vaaleanpunaisten apureiden  säestyksellä.
 
Uutta viikkoa kohti kuljen nyt iltakahvikupposten voimin ja ehkä saunan lämmössä hetken viipyen. Sitä ennen, illansuussa, kotiutuu olohuoneemme nurkkaan valkoinen pikkuruinen pöytävanhus- jään odottamaan sitä!


"Olet onnen porttien avaaja
lähteiden löytäjä
valoon kohoavien metsien istuttaja.
Ympäröiköön sinut
hyväilevien tuulien tuoksu
enkelien siipien suoja
rakkauden ilmapiiri
kohtaamiselle avoin tila
ja ilo."

 
-Pia Perkiö
 
Sunnuntai-illan suloisuutta Sinulle- ja sen suomaa viikon viimeisen päivän kepeyttä!
 Kaikkea hyvää tulevaan viikkoosi,
Mari

lauantai 1. helmikuuta 2014

Ajattelin elää unelmani todeksi (Runotalo)

 
 
Valkoinen pyry ikkunan tuolla puolen avasi tämän aamun ikkunan, pakkanen on hellittänyt jo aamuisten askeleiden kylmyyttä.
Minun kohdallani mennyt viikko ja tulevat viikot käänsivät aivan uuden sivunsa ja kätki ihoni alle iloisesti värähtelevän olotilan, kiitollisuuden ja sanoinkuvaamattoman onnellisuuden.
Maanantai vahvisti sen mitä viisaus on aina toistanut; kaikki on valmiina sille joka uskoo!
 
Menneen viikon yöt ovat hetkittäin herätelleet murehtimaan uutta tulevaa päivää, mutta päivät- ne ovat lähteneet lentämään <3
...ainakin tulevat muutamat kuukaudet unelmani on totta tässä ja nyt ja
 unelmieni leikekirjasta kosmetologin työ siirtyy toteutumattomista toteutuneisiin.
 
***

 Unohda pilviset päivät,
mutta älä aurinkoisia tunteja.
Unohda hetket ikävät,
mutta älä hetkiä voitettuja.

Unohda virheet joita ei voi korjata,
mutta älä erehdysten tuomaa oppia.
Unohda epäonni joka täytyi kohdata,
mutta älä aikaa jolloin onni alkoi potkia.

Unohda päivät jotka olet ollut yksin
mutta älä kohtaamaasi hymyilevää kulkijaa.
Unohda suunnitelmat jotka eivät toimineet,
mutta muista aina kantaa mielessäsi unelmaa.