Sisuksissa vellonut pitkällinen velttous ja saamattomuus, harmaa huntu ajatuksien yllä ja kyynelien loppumaton virta ovat hellittäneet viimeinkin otteensa. Heräsin perjantaina uuden päivän aamuvarhaiseen ja rinnalla kulki suunnattoman suuri ilo ja rauha.
...Joskus tuntuu että arjen valo ei riitä paistamaan syvälle sydämeen saakka. Taukoamaton pyristely arjen hankaluuksien kanssa saa voimaan pahoin ja nostattaa silmien pinnalle polttavan, läikehtivän kalvon. Se puhaltaa rajusti arjen kulmissa kuin juuri tuloillaan oleva myrskynsilmä, mutta tuo mukanaan lopulta kyynelten valtaisan aallokon.
Tuo kyynelten aallokko pysäytti ja pakotti istumaan aivan hiljaa. Kehotti vaikenemaan, olemaan tekemättä mitään ja tyhjentämään juuri tässä heikkouteni kohdassa, maahan muserrettuna olevan astian, ihan sinne pohjalle saakka -ei täyteen astiaan saa lisättyä mitään hyvää, ei yhtään valoisaa ajatusta, voimaa, rauhaa ja rakkautta. Ei, jos se on täynnä omien ajatusten paljoutta, omaa vajavaista ymmärtämistä, omia päätelmiä ja omia itsepäisiä suunnitelmia!
Nyt lauantain suunnitelmat ovat tupruttaneet kodinlämpöön joulun kaivattuja ja tervetulleita tuoksuja. Joululimput ja hedelmäkakku odottavat vuorollaan paistumista ja maistelemista.
Piparkakkunauhoja tehtiin yhdessä lasten kanssa ja ripusteltiin niitä keittiöön ja ruokatilan jouluisammaksi koristeluksi. Joululaatikkojen aikakin tulee, ehkä jo tänään :)
Kaunis kaunis musiikki soi taustalla ja nautin sen sanojen tärkeydestä tänään vielä usemmankin kerran <3
...ostin myös Maaria Leinosen runokirjan, jota olen kauan miettinyt hankkivani. Yksi kirjan runoista sai miettimään blogin kirjoittamisen ajoittaista alavireisyyttä, mitä mieltä itse olet?
Ajoittain omalla kohdallani kirjoittaminen soljuu kuin keväisen puron juoksu, mutta on aikoja jolloin sanat eivät puhu, eivät niin paljon että tulisivat julki. Usein kipujen jälkeen ilo on suurimmillaan, sydämessä soi ja sanat taas kuin juoksevat vastaan kun antaa niille oman hetkensä...
"Ei sanoja voi saalistaa.
Metsästää kuin
perhosia haavilla.
Tulevat
jos ovat tullakseen.
Syntyvät.
Kipu kätilöi.
Murhe kastaa.
Ilon sanatkin.
Ja juuri ne. Juuri ne."
-Maaria Leinonen/ Huomisen ovella
Lauantaipäivän lämpöä Sinulle,
Mari