...

 

Taivaan peittyessä valkoiseen pilviharsoon ja tuulen puhaltaessa yhä lujemmin, keltaisuus kieppuu kevyesti ilmavirtojen mukana ja valtaa aina vain enemmän tilaa pihamaan pinnalta. Eilinen aurinko tuntuu vielä iholla, pehmeänä rantaveden liplatuksena ja hienona hiekkana jalkojen askeltaa. Nyt

omenapuiden oksilla varttuvat harvakseltaan muutamat omenat ja käpyjen karhea pinta nipistää paljaita jalkapohjia pihapolun liuskekivillä.

 

Syksyinen tekee itseään ihan liki ja huokailen kynttilävarastojeni tyhjyyttä. Varpaitani paleltaa jo enemmän ja makustelen ajatuksissani uusien villasukkien pehmeyttä. Lankakerät lepuuttavat korissaan ehkä vielä hetken, kunnes solmiutuvat pieniksi silmukoiksi puikkojen suloisessa sävelmässä...

 

Takkatuli lämmittäisi nyt sydämessä asti... kuinka paljon elämässä onkaa avautunut ja paikalleen solmiutunut! Rauhoittava liekki on saanut puhdistaa niin paljon kaikkea turhaa, asettaen paikalleen sitä mitä sisimpäni on ollut vailla ehkä liiankin pitkään; rauhallisuutta!

 

 Vietän vielä yhden sallitun vapaapäivän kunnes ilta taittaa pimeytensä ikkunoiden äärelle ja kutsuu varhaista aamua taas tulevaksi työhön. Lakaisen terassin neulasiin peittynyttä pintaa ja näen ajatuksissani ulko-oven edustalle asetetut lyhdyt ja syksyiset istutukset- niitä joita en vielä edes omista...

 

***

Varoen

lähenemme valon ja pimeän rajalla

kuunnelleen kumpaakin.

Joinakin hetkinä

hiljaisuus riittää

pyyhkimään pimeyden pois.

- Pia Perkiö

***

 

<3, Mari