Höyhen

 

 

Harmaus on singonnut seittejään pihan nuhruiseen oranssilätäkköön.
 Kiivaan tuulipuhurin myötä piha peittyi uudelleen tippuvien lehtien allokkoon ja väsyttää harmaalla sateellaan niitä pieniä hassuja, puihin jääneitä lehtiä, jotka unen rajamailla keinuvat odottaen lumen satamista oksistojen ylle. Harmaan kuiskaus kuuluu ikkunan takaa ja hämärän keskellä talviset valot heijastavat varjojaan vaaleaa seinää vasten. Keittiön täyttää suklaisen kakun sokerinen seura.

Ikkunan äärellä heiluvat nyt kevyesti höyhenten hennot untuvat, enkelinhiukseen kääriytyneet valon valkoiset siivet. Kämmeniin tuntuva hellyys ja hippoisuus... ja siinä ohessa kuiskaukset höyhenen kevyet <3

 

"Hellyys
on ehdottomasti vaikein tapa
kulkea elämän halki:
hellyys ei halua
taittaa hiustakaan
eikä tallata pienintäkään kukkasta.

Hellät ihmiset
ovat höyhentä keveämpiä,
eikä mikään kosketa niin syvältä
kuin höyhen
kun sillä hivellään.

Mitä me toisiltamme kaipaamme?
Me kaipaamme hellyyttä,
höyhenen hivelyä."

-Tommy Tabermann-
 



 Höyhen kevyttä valoa syksyn harmaan keskelle,

 Mari