Maaliskuun aamukirpeät hetket punovat jokaiseen päivään sädehtivät timanttikehänsä.
Taivaan pilvipumpuleita tähyilevä sydänalani huomaa helposti kevään merkit ja taputtelee nuhruisen talven tomuja olkapäiltään. Varoen ja kovin arkaillen nostavat lumikellot katsettaan kylmän mullan pinnalta ja tänä keväänä niiden seuraan on uskaltanut liittyä näköisiään enemmänkin. Jokainen vuosi niiden parit kolmet vaatimattomat vartensa saavat sulostuttaa myös ikkunoiden sisäpuolella.
Aamuasvaltin pinnassa venyttelevät jäälautat ovat helisseet valtavan kauniisti askeleiden tahtiin. Vielä aamuisella kämmenet ovat hamunneet lämmintä ylleen ja hentoinen huuru on noussut korkeuksiin hengityksen suomassa vauhdissa. Aamukirpeydessä on hyvä hengittää, vastaantulijoiden katse on poikkeuksetta kovinkin levollinen ja kasvojen uurteissa saattaa kohdata jopa sisältä säteilevän ilon ja huojennuksen helmiä.
Kevään saapumisen tuntee tänä vuonna sydänjuuriaan myöten ja menneen nuhrutalven jälkeen sen tuoma valo ja voima on entistäkin tervetulleempi. Kevätsini kipuaa kylkeen myös turhuuksien markkinoiden matkalaisena reseptikirjoineen ja lukuisine sinisävytteisine teippeineen. Teipit ovat niin kauniita katsella ja keittiön hyllyllä siniruudullinen reseptikirja suorastaan hehkuu raikasta kevään suloisuutta <3
Loppuviikon heleyttä Sinulle!
***
"Nähdä suljetuin silmin, kuulla sävel hiljaisuudesta.
Istua maailman keskellä
omana itsenään.
Huomata ajatusten lento, hiljaisuuden kaipuu,
rauhallisuus, puhdas ilo.
Tuntea pienessä hetkessä maailma,
elämän voima olla vain.
Ympärikäsi, sinussa,
sydämen lempeys,
luottamus,
lämpö.
Tarkoitus. "
-tuntematon
:) Mari
Hei Ihananainen...kirjoitan anonyyminä sillä edelleenkään en pääse omaan blogiini. taidanpa joutua väsäämään uudeen...voi ei. Mutta niin paljon on ehtinyt sinun sivuillasi tapahtua ja niin kauniita kuvia jälleen Mari <3 Ja siniruudullinen keittokirja...oi ei...mistä olet löytänyt, olen nähnyt sen myös Julialla. Mutta löysitkö Suomesta? Nyt siirryn seuraavaan päivitykseesi !
VastaaPoistaKirsi ja terkkuja täältä Naantalista pitkästä aikaa :)