Illan varjoon himmeään...

Varjot. Syksyn auringon viileät varjot...

Olin tuntevinani tänään syksyn huurteisemmat henkäykset, ne jotka lipuivat pihamaallamme ja punastuttivat omenapuiden omenoita entisestään. Henkäykset saavat päivä päivältä ompunoksat kumartamaan entistäkin syvempään, hortensian kukat kasvamaan ja aroniapensaan lehdet vaihtamaan syksyisemmän sävyn.

Syksy tuntuu ja näkyy, kaikessa. Enkä välittäisi...

Tänään tuuli puuskutti päin kasvoja. Yksi niistä päivistä, jolloin viimevuoden vastatuulen suolaisuus tuntui kasvoilla voimakkaammin, kirvellen läpi koko päivän. Tiesinhän, että se puskee jostain, narisuttaa vaivihkaa sanaroita, eikä ajattelekaan ilmoittaa tulostaan. Saavuttuaan iskee nyrkillä pöytään, talloo varpaille ja nostattaa lopulta epätoivon kyyneleet poskipäille...

...toisaalta tiedänhän minä, että tässä kaikessa on lupaus ihanista aamun rapeista kuurankukista, niistä, jotka puraisevat nurmen nukkaa ja rapsahtelevat askeleen alla. Nostattavat poskille pakkasen punan ja saavat kahvin kupissa maistumaan keveämmältä. Yöhennon pimenevän tähtitaivaan ja viipyilevät illat kynttilöiden loisteessa <3 ajatus helpottaa!

***

Eskarilaisemme aloittaa huomenna tavallaan jo opintien, niitä ensiaskeleita, kevyempiä toki, mutta kuitenkin.

Reppu on  pakattuna tulevaan huomiseen ja samalla huokaan halauksin;

"ota vaan vielä kiinni kädestäni ja purista vähän. Kuljen mukanasi."

-Mari

Syksyistä tulevaa viikkoa!