Viikonloppuna pidin elämäni toiset kotikutsut vaikka olen vannonut, etten ikinä, en koskaan, en milloinkaan. Niin mukavasti päiväkahvit maistuivat Aloe Veraan tutustuen, että mikseipä kutsuja voisi useamminkin järjestää...
Sunnuntaiaamun uni ei venynyt pitkäksi, sillä sisäinen kello tiesi herättää jo varhain sumuisen sateiseen aamuun. Sateen sini näkyy sohvalla ja keittiössäkin, kun huomaan värin valloittavan aina vain suurempaa osaa kodin vaaleuden rinnalla. Musta vaaka on lepäillyt ruokahuoneemme nurkassa silmäteräkseni muodostuneen pöytävanhuksen päällä jo jonkin tovin ja sopii paikalleen kuin nakutettu.
... Tänään vietän yksinäistä kotipäivää hoikkenevissa merkeissä. Ruokahalu katosi mahataudin rynniessä kroppaani. Olo ei ole kovinkaan helmiäinen... Olen pötköttänyt aamun tyynyjen ja vilttien alla katsellen tallennettuja sarjoja... ihastellut mm. "Leila leipoo"-sarjan herkullisia ja kauniita leipomuksia sekä keittiön suloista sisustusta yrtteineen ja kulhoineen. Kohta varaan tältä päivältä hetken Amelie- elokuvan seurassa ja siristelen silmiäni auringon läikähdellessä huoneisiin.
Pihamaalle haaveilen suurta multakuormaa, muutamaa pionin taimea, mutta antaa niiden nyt odottaa. Ehtii kai sitä ensi viikollakin?
Aurinkoa päivääsi, Mari
"Aion katsella tämän vuoden jokaisena päivänä kaikkea ja kaikkia kuin ensimmäistä kertaa
- varsinkin pieniä asioita."
-Paulo Coelho/ Kolumni kuin ensimmäistä kertaa
Kerrohan sitten mitä pidit Ameliesta =) Se on aina niin ihana elokuva ja saa hyvälle tuulelle. Aurinkoa ja lämpöä loppuviikkoon <3
VastaaPoista