Nuhjuisen maan heräilevästä nurmen nukasta nostavat päänsä nöyrästi nyökyttelevät lumikellot. Niin aran näköisinä mutta rohkeina odottamaan alkavaa uutta ja valoisaa.
Kevään äärellä aloitan uutta, minäkin.
Valo. Hoitava ja hyväilevä. Sen keila kosketti ihoa kuin muistuttaakseen kuluneista päivistä. Kirkkaiden ikkunoiden läpi valo leikkii kevyesti puhtaiden puulattioiden pinnalla.
Pysähdyn ja upottaudun pehmeän sohvan syliin ja tunnen kuinka Hyvyyden äärellä on hyvä olla. Kun saa luottaa ja uskaltaa heittäytyä sellaisiin kantaviin käsiin joiden suuruutta ei ymmärrys käsitä. Tuntea ajoittain edelleen ne huuhtovat kuumat kyyneleet poskien pielissä mutta kuulla, että niiden aika on hetkeksi taas ohi. Näen kuin kirjan sivujen heilahtavan sivun pari eteenpäin- puhdasta, putipuhdasta sivua- niiden pinnalle saan taas päiviä kirjoittaa.
Valon loistaessa pimeys pakenee ja pimeyden pinta saa kauniisti hehkuvan, lämpimän hunnun.
Tässä keväässä on muutoksen tuntu.
Kodin ilmapiirissä lepää rauhallisuus ja hyvä tahto. Haluan tietoisesti kääntyä jokainen aamu Häntä kohti, viipyä siinä, ja kuulla sieluni soivan Rakkautta kohti. Askeltaa jokaisen kevätviileän aamun alkaessa sille kalliolle jonka pohja ei milloinkaan petä.
Tässä hetkessä odotan ihaillen sitä tulevaa, joka sai alkaa kuluneella viikolla- aikaa jossa saan luvan kanssa olla perheeni lähellä enemmän kuin vuosiin aikaisemmin ja siltikin tehdä työtä juuri sillä paikalla, johon koen sydämeni pohjasta täyttä rakkautta <3
<3 Voi hyvin, juuri Sinä, kaunis ja ainutlaatuinen <3
