Yksityiskohdista haltioitunut

Päivien lipuessa valoa kohti, herää sisäinen häärääjäni jälleen eloon.

Kodin puuteroiminen keväiseen asuun on hiipinyt hiljaa miljoonin ideoin ihoni alle.

Nautin <3

Kaivoin kaapin perältä silistysveden, nappasin kopin ystävän rakkaudesta osaksi omaani ja kiiruhdin etsimään miten voisin rakastua pyykin pyörittämiseen uudelleen, kaivaa esiin niiden puhtaiden, valkoisten lakanoiden tuoksun ja toden totta. Koukussa olen jo viikon ollut.

Kynttilöiden tuike illan hämärässä, päivien ilossa, tässä hääräämisen lomassa on ollut kaunistus kodillemme.

Jokin herää eloon, talven nuhjuisuuden alta...

Tässä vuodessa on lupaus jostain tuoreesta. Katson uutta ja muistan rivit joissa lukee: "Minä luon uutta, se puhkeaa jo taimelle" ja voi kuinka rakkaasti tartunkaan tuohon lupaukseen!

Kuin puhtaiden pyykkien ihana tuoksu, pehmeän puuvillan pisaroiva sumu vierelläni, saan hengittää uutta, raikasta ja niin rakasta.

Murusten helinä ja sydämestä nouseva elämän pulputus <3

Mari

Mietiskellen...

Lokakuun viileys alkaa huuhdella väsyneitä kulmia minussa. Ensimmäiset hopeareunat pihakivetyksille pudonneiden lehtien kyljessä kertovat talven pian saapuvan.

 Lehdet lentelevät haravan alla tanssahdellen ja ilman kirpeys tarttuu iholle.

 

Avasin sivun  ja luin muutaman. Mietin ystävän vierellä kyynelehtien, mitä kummaa Elämä antaakaan.

Mieli on avoin kirja ja sydän jaksaa odottaa...

 

Kodin lämpöön on kiipinyt useat tuikkivat kynttilät joiden heijastusta ihastukseni kristallit heijastavat. Käsiini eksyivät kauniisti suhisevat kutimet ja sormien välissä lanka kiertää lempeästi pujoitellen. Somia silmukoita. Oikeaa ja nurjaa.

 

Viikon viipyily vierelläni ja voimistun <3

 

Mari

Marraskuuta...

Marraskuu. Lumi on peittänyt pihamaan valollaan.

Kylmyys puhaltaa seinien läpi ja nostaa halun etsiä villapaitaa villapaidan päälle. On vapaapäivä. Takan puut viheltävät ja vastustavat sisään pyrkivää viileyttä. Samalla ajattelen, että on aika hiljalleen kaivaa saapuvan joulun valot hyllyiltään ja kaivaa uinuvaa jouluihmistäni esiin piilostaan.

Syksyn taittuessa talven äärelle on arkeni muuttunut eteenpäin lipuvien kuukausien myötä. Ehkä siksi en ole osannut iloita samalla tapaa saapuvasta talvikaudesta, kuten ennen tähän aikaan.

Yhä vain arkeni muuttuu, mutta saan herätä jokainen aamu yli ymmärryksen käyvällä rauhalla ja kiitollisuuden lämmittämänä.  Tänä syksynä olen oppinut PALJON elämästä. Olemisesta ja siitä kuinka juuri näin pienenä ja heikkona on hyvä olla. Kuinka juuri silloin saa ollakin ihmeellisesti vahva Hänessä.  

'Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni,

sanoo Herra.
Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.'
(Jes. 55:8-9)

'Ihminen suunnittelee tiensä, mutta Herra ohjaa hänen askelensa. (San. 15:9)'

Olen heittäytynyt nuottikirjojen äärelle, laulun sanojen laineille. Kokeillut soinnuttaa kuumeen karheuttamaa ääntäni ja myös kuunnellut lyriikoiden sydäntälämmittävää hyvyyttä. Hengessä palanut, levännyt ja voimistunut. Sulkenut silmäni ja jopa lattialla lojunut, hengittänyt näiden sanojen sisältämää rakkautta:

"Sun silmäsi paljastaa sen, sulta mitään voi piilottaa en. En mitään oo ilman sua, sinä uskollinen.

Tiedät kaiken elämästäni ja kun katsot sydämeeni, niin nähdä voit kaiken, sisimmästänikin.

Vie elämääni tähän totuuteen, sun katseeltas minussa, en mitään voi salata.

Sun uskollisuutesi, johtaa mua paljon enemmän kuin koskaan ymmärrän- en sitä kieltää voi kun katseesi minuun jälleen loit, ja täytit rauhallas." / suom. Keidas

Ei elämä aina tanssi ruusunlehtien päällä, mutta kaikesta voi kiittää. Tänäänkin <3

*******

Elämäni avaimet

Sinulla on käsissäsi elämäni avaimet
sinulla on lupa avata ovet
ja lupa ne myös sulkea

sinä voit laittaa minut odottamaan
tai päästää astumaan sisään
voit pyytää kulkemaan vielä virstan
tai pysäyttää lepäämään tähän

mutta mitään niistä et tee ilkeyttäsi
et siksi että ansaitsisin pahaa
tai sietäisin hävetä
tai koska olen niin
keskenkasvuinen ja hankala

en ole sinulle koskaan
mitään liikaa tai liian vähän

- ainoastaan riittävä ja rakas

-Kesken/ Elina Salminen

Voi hyvin,

Mari

Ei kiirettä...

Erzébet Túrmezein runosta Jos en tee yhtään mitään (suom. Anna-Maija Raittila):

"Nyt ei ole kiirettä,
nyt en juokse,
nyt en suunnittele, …
nyt en tahdo. 

Nyt en tee yhtään mitään,
annan vain Jumalan rakastaa.

Nyt tyynnyn,
nyt olen levolla
rauhassa, vapaana
kuin heikko lapsi,
enkä tee yhtään mitään,
annan vain Jumalan rakastaa.

Ja kun valo hyväilee
ja hiljaisuus ottaa syliinsä
ja virtaa minuun
ja luo minua uudeksi,
kun en tee yhtään mitään,
annan vain Jumalan rakastaa:

on uusi hedelmä tulossa…
toisia varten…
kypsymässä hiljaa
voima, voitto…
jos en tee yhtään mitään,
annan vain Jumalan rakastaa."

Voimakkaan sateen äänet ovat herättäneet alkaneisiin aamuihin. Liian aikaisin. Pyyhkinyt unen helmat uuden päivän edestä.

Hiljaisuus iltojen vierellä on helissyn huoneiden seiniltä kun olen ollut ihan yksin.

Olen saanut kuunnella hiipivää hiljaisuutta, huminaa, joka on nostanut sydämeni lokeroista ajatuksia ja pessyt päivien ketjussa kertyneitä taakkoja pois.

Tässä keväässä ja kesässä on tapahtunut niin paljon. Ei näkyvää, aivan näkymätöntä vain.

Kaipaus kuulla, nähdä, kokea enemmän, se on ollut sydämeni huokaileva huuto <3

Olla Rakkauden kohde, se millaiseksi meidät jokainen on luotu. Kauniisti kauniiksi, taiten, jokaista yksityiskohtaa myöten. Tähän aikaan ja hetkeen, jossa saamme hengittää.

" Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä... (Saarnaaja 3:11)

Kesän iloa Sinulle,
Mari

It is well with my soul

 

 

Nuhjuisen maan heräilevästä nurmen nukasta nostavat päänsä nöyrästi nyökyttelevät lumikellot. Niin aran näköisinä mutta rohkeina odottamaan alkavaa uutta ja valoisaa.

 

Kevään äärellä aloitan uutta, minäkin.

Valo. Hoitava ja hyväilevä. Sen keila kosketti ihoa kuin muistuttaakseen kuluneista päivistä. Kirkkaiden ikkunoiden läpi valo leikkii kevyesti puhtaiden puulattioiden pinnalla.

Pysähdyn ja upottaudun pehmeän sohvan syliin ja tunnen kuinka Hyvyyden äärellä on hyvä olla. Kun saa luottaa ja uskaltaa heittäytyä sellaisiin kantaviin käsiin joiden suuruutta ei ymmärrys käsitä.  Tuntea ajoittain edelleen ne huuhtovat kuumat kyyneleet poskien pielissä mutta kuulla, että niiden aika on hetkeksi taas ohi. Näen kuin kirjan sivujen heilahtavan sivun pari eteenpäin- puhdasta, putipuhdasta sivua- niiden pinnalle saan taas päiviä kirjoittaa.

Valon loistaessa pimeys pakenee ja pimeyden pinta saa kauniisti hehkuvan, lämpimän hunnun.

Tässä keväässä on muutoksen tuntu. 

Kodin ilmapiirissä lepää rauhallisuus ja hyvä tahto. Haluan tietoisesti kääntyä jokainen aamu Häntä kohti, viipyä siinä, ja kuulla sieluni soivan Rakkautta kohti. Askeltaa jokaisen kevätviileän aamun alkaessa sille kalliolle jonka pohja ei milloinkaan petä.

Tässä hetkessä odotan ihaillen sitä tulevaa, joka sai alkaa kuluneella viikolla- aikaa jossa saan luvan kanssa olla perheeni lähellä enemmän kuin vuosiin aikaisemmin ja siltikin tehdä työtä juuri sillä paikalla, johon koen sydämeni pohjasta täyttä rakkautta <3

 

It is well with my soul

 

<3 Voi hyvin, juuri Sinä, kaunis ja ainutlaatuinen <3

 

 

Väsynyt onnellisuus

 

 

 

Tänään oli tarkoitus kulkea hiljaa ja istua penkkirivissä yksin. Nostaa kädet korkeuksia kohti ja huokaista hiljaista painoa kauemmaksi. Vaikka vain äänettömästi, itkeä jotain tuntematonta alakuloisuutta pois ja tunnustella liian pitkän ajan jälkeen, kuinka hyvää tekevää olikaan tuntea polttavien kyynelvirtojen valuvan poskille. Niin hyvää tekevää, niin rakasta!

 

Elämän arjessa ajatus hukkuu ja joskus on itseltään kadoksissa. En voisi enää hetkeäkään kuvitella eläväni ilman Häntä. Häntä joka jaksaa kerta toisensa jälkeen puhdistaa niin syvältä, kertoa että on hyväksi murtua välillä kyyneliin saakka jotta parempi huominen saisi enemmän tilaa olla ja antaa sen minkä on osakseni suunnitellut.  Ja vaikka tuntisitkin olevasi yksin, niin hurjan valtavan yksin, et siltikään ole.

 

Kyynelten aallokko puhdisti syvältä ja pakotti istumaan aloillaan. Kehotti vaikenemaan, olemaan tekemättä mitään ja tyhjentämään juuri tässä heikkouteni kohdassa tämän saviastian, ihan sinne pohjalle saakka.

...eihän liian täyteen astiaan voi lisätä mitään; voimaa, rauhaa ja rakkautta- se läikkyisi hetkessä yli.

 

En vapise tummien tuntemusten äärellä enkä pelkää, miksi pelkäisin?

 ....täydellinen rakkaus karkottaa pelon. (1.Joh:18)

Päivien tummuus verhoaa Hänen valonsa katseeltamme piiloon. Valo on kuitenkin siellä, se on, se ei milloinkaan häviä- se on ainoa joka kestää iäti <3 ...kaikella on aikansa...

 

Viivyn vielä hetken sohvan sylissä ja tunnustelen kehooni pesiytynyttä väsynyttä onnellisuutta.

Kiitän siitä <3

 

Ajatuksin,
Mari

 

 

Uusi alkuko?

Entä jos antaisit itsesi olla?
lopettaisit yrittämästä olla enemmän,
parempi, jotain muuta…

 

et jatkaisi sitä miten sinuun on suhtautuduttu
odottaen, toivoen, vaatien, toruen, ehdollisesti

Entä jos antaisit itsesi vihdoin olla?

  Putoaisit tähän hetkeen, syvemmälle itseesi

niin syvälle, että osuisit siihen siemeneen sisälläsi
joka ei koskaan saanut kasvaa
herättäisit sen ja antaisit sinun kasvaa siksi
miksi sinut oli tarkoitettu. 

 ~ Aaro Löf

Useina aamuina olen herännyt aikaisin ennen muita. Olen viettänyt hetken pimeässä ja levännyt Isän käsivarsilla. Niin on ollut hyvä <3

Aamukahvin äärellä on sydämeni kaivannut jälleen tämän pariin. Olen sysännyt ajatuksen pois ääreltäni ja peitellyt sen arjen alle. Ei minulla ole sanottavaa, mutta tunnukseni vielä toimivat...
Lähes vuosi olen ollut poissa, en ole lukenut muiden tekstejä, en omiani enkä haaveillut sanojen soljuvan puhtaalle valkoiselle pohjalle. Ajatukset ovat olleet tyhjät, karut ja riisutut.
Ehkä kun lumikinosten reunalla rönsyilevät sulaneet pitsireunat, juuri nyt, ehkä kun lumikello pilkistää vielä kohmeessa olevan lumivaipan keskeltä ihan pian...

Annan sydämeni kerätä sen mitä se haluaa kertoa. Ehkä innostun jatkamaan siitä mihin joskus jäin.
Sillä voimalla, kuten on kenties tarkoitettu...

Kevään kepeyttä Sinulle,
Mari