keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Oma rauha

    

"Sallin itseni tuntea jokaisen tunteen, mitä ikinä se onkaan
 ja seuraan sitä sisäisestä tilastani,
 jossa on rakkaus ja hiljaisuus"

 ***

Ilta ihan yksin. Sade rummuttaa edelleen ikkunalaudoilla, jaksoi päivän verran tauota ja malttaa olla surkeuttaan näyttämättä. Koulun pieni näyttötutkinto on saanut vatsan kipeäksi, se jatkuu vielä huomiseen. Ajatukset juuri nyt kuin paksua puuroa, takertelee kurkussa eikä maistu miltään. Ajattelin kutoa, mutta ehkä mahdollisuus pitkään uneen houkuttelee sitäkin enemmän ja ehkä se olisi tarpeen. Olen väsähtänyt unikuvien keskelle kirja kainalossa iltaisin jo liiankin varhain. Pari riviä tekstiä on riittänyt täysin saamaan haukotukset huulille ja painamaan silmäluomet kiinni.

Sopusointu on ollut seinien sisällä. Pieni huone helpotus valmistuu ensi viikolla, kalusteet sinne on jo hankittuna.
Keskikerroksessa "helpotuksen" työt taasen viipyilevät...


...ehkä vielä hyvinkin pitkään...

Suunnitelmien yksityiskohdat vaihtelevat tämän kohdalla vielä, mutta suuntaviivat ovat selvillä. Tiiliseinä lapion takana on ainakin haaveissa säilyttää. Se vain maalataan. Valkoisella. Ehkä.

Syysterveisin, M

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia sulla. Eksyin tänne jonkun kamuni blokin kautta. Joskus on hyvä eksyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin mukavaa että eksyit ja jätit käynnistäsi viestin :) kiitos Kirsi ja tervetuloa toistekin!!

      Poista
  2. Nämä sun kuvat ovat niin <3

    VastaaPoista