sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Ei kiirettä...





Erzébet Túrmezein runosta Jos en tee yhtään mitään (suom. Anna-Maija Raittila):

"Nyt ei ole kiirettä,
nyt en juokse,
nyt en suunnittele,

nyt en tahdo. 

Nyt en tee yhtään mitään,
annan vain Jumalan rakastaa.
Nyt tyynnyn,
nyt olen levolla
rauhassa, vapaana
kuin heikko lapsi,
enkä tee yhtään mitään,
annan vain Jumalan rakastaa.

Ja kun valo hyväilee
ja hiljaisuus ottaa syliinsä
ja virtaa minuun
ja luo minua uudeksi,
kun en tee yhtään mitään,
annan vain Jumalan rakastaa:

on uusi hedelmä tulossa…
toisia varten…
kypsymässä hiljaa
voima, voitto…
jos en tee yhtään mitään,
annan vain Jumalan rakastaa."

Voimakkaan sateen äänet ovat herättäneet alkaneisiin aamuihin. Liian aikaisin. Pyyhkinyt unen helmat uuden päivän edestä.
Hiljaisuus iltojen vierellä on helissyn huoneiden seiniltä kun olen ollut ihan yksin.
Olen saanut kuunnella hiipivää hiljaisuutta, huminaa, joka on nostanut sydämeni lokeroista ajatuksia ja pessyt päivien ketjussa kertyneitä taakkoja pois.

Tässä keväässä ja kesässä on tapahtunut niin paljon. Ei näkyvää, aivan näkymätöntä vain.
Kaipaus kuulla, nähdä, kokea enemmän, se on ollut sydämeni huokaileva huuto <3
Olla Rakkauden kohde, se millaiseksi meidät jokainen on luotu. Kauniisti kauniiksi, taiten, jokaista yksityiskohtaa myöten. Tähän aikaan ja hetkeen, jossa saamme hengittää.

" Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä... (Saarnaaja 3:11)

Kesän iloa Sinulle,
Mari










sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

It is well with my soul

 
 
Nuhjuisen maan heräilevästä nurmen nukasta nostavat päänsä nöyrästi nyökyttelevät lumikellot. Niin aran näköisinä mutta rohkeina odottamaan alkavaa uutta ja valoisaa.
 
Kevään äärellä aloitan uutta, minäkin.
Valo. Hoitava ja hyväilevä. Sen keila kosketti ihoa kuin muistuttaakseen kuluneista päivistä. Kirkkaiden ikkunoiden läpi valo leikkii kevyesti puhtaiden puulattioiden pinnalla.

Pysähdyn ja upottaudun pehmeän sohvan syliin ja tunnen kuinka Hyvyyden äärellä on hyvä olla. Kun saa luottaa ja uskaltaa heittäytyä sellaisiin kantaviin käsiin joiden suuruutta ei ymmärrys käsitä.  Tuntea ajoittain edelleen ne huuhtovat kuumat kyyneleet poskien pielissä mutta kuulla, että niiden aika on hetkeksi taas ohi. Näen kuin kirjan sivujen heilahtavan sivun pari eteenpäin- puhdasta, putipuhdasta sivua- niiden pinnalle saan taas päiviä kirjoittaa.
Valon loistaessa pimeys pakenee ja pimeyden pinta saa kauniisti hehkuvan, lämpimän hunnun.

Tässä keväässä on muutoksen tuntu. 
Kodin ilmapiirissä lepää rauhallisuus ja hyvä tahto. Haluan tietoisesti kääntyä jokainen aamu Häntä kohti, viipyä siinä, ja kuulla sieluni soivan Rakkautta kohti. Askeltaa jokaisen kevätviileän aamun alkaessa sille kalliolle jonka pohja ei milloinkaan petä.
Tässä hetkessä odotan ihaillen sitä tulevaa, joka sai alkaa kuluneella viikolla- aikaa jossa saan luvan kanssa olla perheeni lähellä enemmän kuin vuosiin aikaisemmin ja siltikin tehdä työtä juuri sillä paikalla, johon koen sydämeni pohjasta täyttä rakkautta <3
 
 
<3 Voi hyvin, juuri Sinä, kaunis ja ainutlaatuinen <3

 
 

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Väsynyt onnellisuus

 
 
 
Tänään oli tarkoitus kulkea hiljaa ja istua penkkirivissä yksin. Nostaa kädet korkeuksia kohti ja huokaista hiljaista painoa kauemmaksi. Vaikka vain äänettömästi, itkeä jotain tuntematonta alakuloisuutta pois ja tunnustella liian pitkän ajan jälkeen, kuinka hyvää tekevää olikaan tuntea polttavien kyynelvirtojen valuvan poskille. Niin hyvää tekevää, niin rakasta!
 
Elämän arjessa ajatus hukkuu ja joskus on itseltään kadoksissa. En voisi enää hetkeäkään kuvitella eläväni ilman Häntä. Häntä joka jaksaa kerta toisensa jälkeen puhdistaa niin syvältä, kertoa että on hyväksi murtua välillä kyyneliin saakka jotta parempi huominen saisi enemmän tilaa olla ja antaa sen minkä on osakseni suunnitellut.  Ja vaikka tuntisitkin olevasi yksin, niin hurjan valtavan yksin, et siltikään ole.
 
Kyynelten aallokko puhdisti syvältä ja pakotti istumaan aloillaan. Kehotti vaikenemaan, olemaan tekemättä mitään ja tyhjentämään juuri tässä heikkouteni kohdassa tämän saviastian, ihan sinne pohjalle saakka.
...eihän liian täyteen astiaan voi lisätä mitään; voimaa, rauhaa ja rakkautta- se läikkyisi hetkessä yli.
 
En vapise tummien tuntemusten äärellä enkä pelkää, miksi pelkäisin?
 ....täydellinen rakkaus karkottaa pelon. (1.Joh:18)
Päivien tummuus verhoaa Hänen valonsa katseeltamme piiloon. Valo on kuitenkin siellä, se on, se ei milloinkaan häviä- se on ainoa joka kestää iäti <3 ...kaikella on aikansa...
 
Viivyn vielä hetken sohvan sylissä ja tunnustelen kehooni pesiytynyttä väsynyttä onnellisuutta.
Kiitän siitä <3
 
Ajatuksin,
Mari
 
 


Uusi alkuko?


Entä jos antaisit itsesi olla?
lopettaisit yrittämästä olla enemmän,
parempi, jotain muuta
 
et jatkaisi sitä miten sinuun on suhtautuduttu
odottaen, toivoen, vaatien, toruen, ehdollisesti
Entä jos antaisit itsesi vihdoin olla?

  Putoaisit tähän hetkeen, syvemmälle itseesi
niin syvälle, että osuisit siihen siemeneen sisälläsi
joka ei koskaan saanut kasvaa
herättäisit sen ja antaisit sinun kasvaa siksi
miksi sinut oli tarkoitettu. 

 ~ Aaro Löf


Useina aamuina olen herännyt aikaisin ennen muita. Olen viettänyt hetken pimeässä ja levännyt Isän käsivarsilla. Niin on ollut hyvä <3

Aamukahvin äärellä on sydämeni kaivannut jälleen tämän pariin. Olen sysännyt ajatuksen pois ääreltäni ja peitellyt sen arjen alle. Ei minulla ole sanottavaa, mutta tunnukseni vielä toimivat...
Lähes vuosi olen ollut poissa, en ole lukenut muiden tekstejä, en omiani enkä haaveillut sanojen soljuvan puhtaalle valkoiselle pohjalle. Ajatukset ovat olleet tyhjät, karut ja riisutut.
Ehkä kun lumikinosten reunalla rönsyilevät sulaneet pitsireunat, juuri nyt, ehkä kun lumikello pilkistää vielä kohmeessa olevan lumivaipan keskeltä ihan pian...

Annan sydämeni kerätä sen mitä se haluaa kertoa. Ehkä innostun jatkamaan siitä mihin joskus jäin.
Sillä voimalla, kuten on kenties tarkoitettu...

Kevään kepeyttä Sinulle,
Mari

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Tähtiputki




 
 
Kuinka olikaan herttaista tehdä pyörähdys tuoksuvien kaunottarien keskelle.
 Kaivattu, muutaman euron arjen luksus. Niin odotettu ja vihdoin taas toteutettu <3
 
Kukkakauppiaan pyysin keräämään ihan vain muutaman rönsyilevän ja huojuvan kukanvarren matkaani ja kääräisemään ne vain rennosti silkkipaperin kääröön. Ei, nyt ei asetelmia, ei lisukkeita, ei edes nauhaa, joilla herkät varret olisi kiedottu toinen toisensa tueksi. Vain muutama hento varsi ja kiireesti kotiin asettelemaan oksat pieniin söpöisiin lasipulloihin.
 
Niin kovin kutsuvasti tämä vaalea, terälehtensä kärjet kirpeään vihreään kastanut kaunokainen keinutteli kukkapaljouden keskellä. Ja minä kiinnyin siihen kovin... Minulle tämä on ihan uusi tuttavuus. Tähtiputki. Tykkään ja ihailen!
Nyökyttelevät nyt lempeästi sopusoinnussa kynttilänvalon väreilyssä, siellä täällä.
Tästä pidän, ohikiitävissä hetkissä. Juuri nyt.
 
***
 
"Kuinka vihreää voikaan rakastaa
tuota vastamaalattua maisemaa
niin nuorta ja viatonta vielä 
naarmuton pintakin aivan virheitä vailla

ja nuo itseriittoisen villit varret
jotka esittelevät siinä sulojaan kuin
kätensä suudelmalle ojentanut neito
sallivat tuulen viedä illan viimeiseen valssiin

eivät taida tietää päivän poltteesta mitään
eivät sateesta joka pakottaa lakoamaan alleen
eivät siitä pimeydestä kun valo äkkiä lakkaa
ja kylmyys vie lopulta niiltäkin hengen

mutta leveilkööt nyt siinä sadoilla sävyillään
ilakoitkoon ilonsa kunhan suovat ihmetykseni
ja sallivat hieman silmäillä ihanuuttaan sillä

tuskin nuo huomisesta huolisivat vaikka tietäisivät"
 
-Elina Salminen/ Kesken
***
 
Iloa ja Valoa
-Mari
 

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Leijaillen, vieläkin



 
 
"Moni varoo katsettasi
mutta minulle on tärkeintä
että sinä näet

että sinä tiedät mistä syystä ja mitä varten
että pystyt koska vaan sanomaan miksi
kun katselet salatuintani
yhtä tarkasti kuin pintaa

ja kun minä mietin niitä
itseni kahta eri puolta
sitä toista mikä minusta näkyy
ja sitä mitä koitan vimmatusti kätkeä
on tuo kaikki sinulle yhtä ja samaa
yhtä kallista ja rakasta

siksi en katsettasi pelkää
enkä suostu enää häpeilemään
vaikken omia odotuksiani täyttäisikään
sillä minä olen sinulle
ennen kaikkea

niin kovin tuttu"
 
-Elina Salminen

Kesä on kannatellut kauniilla kädellään päiviä toisensa perään, antanut sadetta ja paistetta ajallaan.
Ilman suunnitelmia, lepoa. Se on ollut parasta. Kiire kantapäiltä on saanut karista ja hiljaiset aamut saaneet kääriä peittonsa jokaisen lomapäivän ylle.
 
Kannattelen ajatuksin vieläkin viikonlopun sanoinkuvaamattomia tunnelmia, leijun ja huomaan hetkittäin hymyileväni niin että ohikulkijat katsahtavat ja tervehtivät. Tuikituntemattomat.
Ihmettelen Suuria... miten polut ihmisten vierellä punoutuvat toistensa oheen, kohtaavat ja kantavat kauniisti tulevaan huomiseen <3
 
Miten rikas elämä onkaan kun silmämme saavat nähdä! Ja kuinka turvattu, jokainen päivämme, kun olemme tutut <3
 
Iloa, Valoa ja hyvää mieltä Sinun kesääsi!
-Mari
 

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Sanoinkuvaamaton

 
 
 
Viikonloppu avasi sydämeni lukkoja ja hoiti hellyydellään.
Kiitollisuus kiirehti kantapäilleni ja haluaa viipyä tässä, sydämessä <3
Hyvyyttä, huolenpitoa ja sanoinkuvaamatonta jotain, mitä en pysty sanoiksi punomaan.
 
Tämän äärellä tulevaan viikkoon:

 
<3 Mari