perjantai 15. helmikuuta 2013

Tuhat unelmaani




 
 
Illanhämyssä katulamppu heittää valokeilojansa bussinikkunasta läiskähdellen ja luomet painuisivat niin mieluusti kiinni syvään uneen. Yöt eivät ole juuri antaneet hetkeä ummistaa silmiä unien matkaan ja niin väsynyt on ollut olotila tänään. Kuin suuri ihme- niin se onkin - on päivä kätkenyt sisäänsä paljon hyvää! Häneltä minulle ja minulta hänelle <3 
 
Olen availlut viimeaikoina sydämeni lukkoja. Heittäytynyt hempeästi haaveiluun ja kuvitellut kaiken valmiina. Lennätellyt ilmoille usein ajatusten siipihöyheniä ja kuiskinut pimenevään pakkastuuleen tuhannet unelmani. Välillä kaiken näkee niin selvästi, ihan kristallinkirkkaana ja sitten jokin kuitenkin ajatuksissa polkee kiukkuisesti jarrupoljinta.
Kunpa arvaisi sen, kuinka olisivat omat siivet vahvat kannattelemaan!
 
Pakkasen kiristymisen näkee hengityksen höyrystä, katulampun valo hävittää sen nopeasti ympäröivään ilmaan. Jalan alla lumimassat ovat alkaneet kimmeltää ja askel narskuu niiden pinnalla. Kylmä yrittää pyrkiä takinhelmasta sisään ja pipo on hukkunut laukun kätköihin.
Kotiovella päätän vääntää saunan virtanappia ja paeta ilman kylmyyttä hetkeen lämmintä hiljaisuutta... antakoon ajatusten virtailla vapaasti, minä suljen silmäni. Ja olen, ihan hetken.
 
***
 
"Vähintä mitä voit tehdä elämällesi on miettiä mitä toivot siltä. Ja enintä mitä voit tehdä, on asua sen toivon sisällä.
Älä ihaile sitä kaukaa, vaan elä siinä, sen katon alla."

 
-Barbara Kingsolver- 

***

Haaveita viikonloppuusi <3,
 Mari
 

4 kommenttia:

  1. Voi Mari tuo sinun kirjoitustapasi on niin kaunis <3 <3 Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Tunnistin itseäni noista sanoista :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Ihana kuulla!!! ...me tunteelliset...

      Poista