sunnuntai 30. syyskuuta 2012

lainalipaston päällä





Pyöröpuikoilla silmukat solmiutuvan helmineuleeksi ja palmikoksi. Haave on saada valmiiksi poncho jota olen suunnitellut tekeväni jo kauan. Silmukoiden kera olen ennättänyt jo pyörittää puikoille ajatuksissani viimepäivinä kyteneet murheelliset suruhunnut sekä hetkien helminauhaan solmitut aurinkoiset ilonhuokaukset...Ajatukset vuorottelevat tällä hetkellä sulassa sovussa keskenään.

 Lanka on merinovillan, cashmeren ja silkin liitto, joka tuntuu sormien välissä puikkelehtiessaan hippoiselta, pehmeältä pumpulilta. Keskeneräisyydessään odottelee tuo lisäsilmukoita lainalipaston päällä. Lipastosta lupasin huolehtia siihen saakka kunnes saa omassa kodissaan oman paikkansa, eikä takarajaa meillä vierailemiseen päätetty.

Näihin ajatuksiin- rauhallisiin, viipyileviin, vastakeitetyn kahvin ja kanelipullan tuoksuun,
toivottelen Sinulle syksyistä, kirpeän raikasta sunnuntaita,

<3 Mari

6 kommenttia:

  1. Suloisen pehmeitä tunnelmia kuvissasi! Täälläkin mielen pinta väreilee vuoroin pientä iloa, sitten nousee murheen usva ja peittää kaiken alleen. Läikehtii sisin. Kipu viipyilee lähellä ja hämmentää osaltaan. Elämä on joskus kovin hauras. Silloin turvaan isommin Taivaan Isän huolenpitoon. Sen voimin jaksaa uusiin ilojenpäiviin. Sillä aina niitä kuitenkin on.

    Lämpöinen halaus sinulle! Voimia ja valonsäikeitä! Omppujen rouskutusta, syysauringon kajastusta ja paljon siunausta!

    VastaaPoista
  2. Ihastuttava lipasto - minäkin voisin laitana tuollaista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D minäkin niin tykkään ja hyvin istuu paikallaan juuri tuossa.

      Poista
  3. Täydellinen asetelma kauniin lipaston päällä! Tuosta ponchosta tulee varmasti ihana! Vaikka ajatukset kulkevatkin siellä sulassa sovussa, silti toivoisin sinulle kovasti enemmän noita ilonhuokauksia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Lanka ainakin on niin uskomattoman pehmoista että maltan tuskin odottaa että valmistuu... ja kyllä niitä ilonhuokauksia on mukavasti ryöpsähdellyt, mutta niinhän se menee, että vuorollaan molempia, kaikilla asioilla on kai tarkoituksensa?

      Poista