perjantai 3. elokuuta 2012

Arvonta





"Luova elämä on myös terveellistä. On tervehdyttävää ja suojelevaa tehdä asioita,
joista tulee onnelliseksi."
-Richard Bach

***

En ole pitkään aikaan osannut oikein kirjoittaa... sellaista ehkä kaunista runonmittaa.  
Päivisin runoilen itsekseni, itselleni, ajattelen kauniita, hentoja ja herkkiä asioita. Ihan pieniä hetkiä kerrallaan, silloin kun on hiljaista, eikä kukaan häritse- ettei kukaan vain särkisi hentojen, ohuiden kuoria... Joskus ajatuksiin on niin hyvä paeta.

"Onnellinen on se, joka herätessään palaa mielihyvin tajuntaan
ja tuntee olevansa juuri se, joka haluaakin olla."
-Paul Valéry

Kiitos että olet kulkenut tätä yhtä pientä polkua kanssani <3

Jos haluat osallistua pieneen arvontaani, lukijana voit heittää postilaatikkooni yhden arvan ja linkittämällä arvonnan omaan blogiisi saat kaksi arpaa. Kerrothan monellako olet mukana?
Annetaan arpajaisten pyöriä kuun loppuun saakka jonka jälkeen postitan voittajalle kuvassa olevan pienen ja hymyilevän keittiöapulaisen.

Toivottelen hymyilyttävää viikonloppua!
Mari

42 kommenttia:

  1. Joskus sanoilla on kovin hennot ja hauraat siivet! Karkaavat ja särkyvätkin. Minä tykkään niistä silloin erityisesti. Joskus tuntuu, että kun sanat saavat vaeltaa ajatusten pilvissä vapaasti, ne säilyttävät parhaiten sen, mitä halusivat kertoa.
    Sinä puet arjen asioita suloisten sanojen riveiksi ja ympärilläsi on paljon kaunista!
    Tuo keittiöapulainen on ihana!!Siitä haaveillen tipautan yhden arvan luoksesi!

    LEmpeää lauantaita!!

    VastaaPoista
  2. Yhdellä arvalla mukana!
    -Katri

    VastaaPoista
  3. Mukana 2 arvalla! Toivottavasti tuo hymyilevä apulainen olisi vielä ahkerakin :)

    VastaaPoista
  4. Mukana yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
  5. Onpa ihana esine, olen mukana yhdellä mahdollisuudella.

    VastaaPoista
  6. Vaikka mulla onkin jo hymyilevä keittiöapulainen (3-v. tyttönen) kotona, kotiuttaisin tuonkin oikein mielelläni :) Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  7. Ihanassa arvonnassa mukana yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista
  8. Ihanan näköinen keittiöapulainen. Yhdellä arvalla mukana:)

    VastaaPoista
  9. Voi ihanuus, mikä palkinto! Sopisi niin meille:)
    Mukana arvonnassa yhdellä arvalla.
    Haleja loppuviikkoosi♥

    VastaaPoista
  10. Voi kun kiva palkinto ja niin tarpeellinen pikkuroskille. Mukava, jos täältä löytyy runojakin. Kolmella mukana (linkki blogissani).
    "Elämä on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille..." :)

    VastaaPoista
  11. Oi, kuinka suloinen! Osallistun mieluusti arvontaan yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
  12. Mahtava, tuolle olisi käyttöä meidän keittiössä :) Mukana yhdellä arvalla.
    -Aada-
    girlwithoutwings(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Yhdellä arvalla mukaan! Hauska palkinto jaossa! :)

    VastaaPoista
  14. Yhdellä mukana;) Söpö palkinto<3

    VastaaPoista
  15. Käyttöä olisi paljonkin, askartelussa ja lasitöissä syntyy paljon pientä roskaa, illalla hymyssä suin putsaisin apurilla, jos vain onnetar suo sen.

    VastaaPoista
  16. Yhdellä arvalla mukana.
    Neiti Kesäheinä

    VastaaPoista
  17. Yhdellä arvalla kokeilen onneani!
    - Susanna maalta -

    VastaaPoista
  18. Osallistun yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
  19. Kahdella arvalla mukaan!
    Että voikin joku pieni ja tarpeellinen esine olla noin kaunis! Ihana palkinto.=)

    VastaaPoista
  20. Yhdellä arvalla onneani kokeilen kun jostain syystä linkittäminen tökki bloggerissa !

    VastaaPoista
  21. Ihana palkinto! Mukana yhdellä (lukijana) arvalla!

    VastaaPoista
  22. Mukava palkinto. Olen ehdottomasti innolla mukana arvonnassa, yhdellä lukijan arvalla..

    VastaaPoista
  23. Hei vaan :) Uusi lukija ilmoittautuu ja iloiten osallistuu myös arvontaan kahdella, kiitos :)

    VastaaPoista
  24. Yhdellä arvalla mukana arvonnassa mukana.

    -Tuija-

    VastaaPoista
  25. Uusi lukija mukana yhdellä arvalla. Tulen toistekin. :)

    VastaaPoista
  26. Yhdellä mukana :)
    -kirsi-

    VastaaPoista
  27. Yhdellä arvalla mukana :-) ei vielä tapetilla linkitys onnistu.

    VastaaPoista
  28. Mukana yhdellä arvalla tavoittelemassa hymyilevää kihveliä.

    VastaaPoista
  29. Mukaan kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  30. No onneksi kerkesin!!!
    2 arvalla mukana:)
    Ja aivan ihana palkinto.

    VastaaPoista
  31. Kauniisti kirjoitat, tekstisi soljuu mutta samalla pysähdyttää makustamaan ajatusta niiden takana. Kiitos, on mukava vierailla täällä.
    Arvonnassa olen mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  32. Mukana arvonnassa!
    -Kati

    VastaaPoista
  33. Hmmm.... mukana ollaan, hylkää jos ei anonyymi blogisi lukija saa osallistua.

    VastaaPoista
  34. Ehtiihän vielä arpasella mukaan hymyilevään arvontaan?

    Sinulla on mukava tyyli kirjoittaa. Pujotella sanoja helmiksi nauhaan. Olen ne käynyt lukemassa, vaikka harvakseltaan tulee vieraskirjaan käyntiä kirjattua :)

    Mukavaa syyskuista viikonloppua!

    VastaaPoista
  35. Osallistutaan yhdella arpalappusella. Hyvää syksyä kaikille.

    VastaaPoista
  36. Mukaan yhellä... =)

    hao@lailanet.fi

    VastaaPoista
  37. Ihana, uusi blogi löytyi :) Yhdellä arvalla mukaan.

    VastaaPoista
  38. Mukana yhdella arvalla.
    Syksyisin terveisin,
    Merja

    VastaaPoista