keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

vohvelit




Onnistuin tekemään vohvelitaikinaa mukaillen ihan hyvältä maistuvan taikinaversion,
 josta itse ehdin maistella vain rippeet. Kirjoitin ohjeen kuitenkin heti ylös, josko onnistuisi toisenkin kerran:

2dl riisimaitoa
3dl vichyä
1dl ohrajauhoja
1,5 dl riisijauhoja
0,5- 1dl durumvehnäjauhoja
n. ½ tl suolaa
0,5-1dl sokeria
n. 2tl leivinjauhetta
ripaus kardemummaa
n. 0,5-1 rkl fiber huskia
(vaniljasokeria)

Annoin taikinan lepäillä hetkisen ennen paistamista. Taikinasta tuli tavallista vohvelitaikinaa paksumpaa ja paistetuina hitusen sitkämpiä sydämiä.

...durumvehnän olen huomannut toimivan leivonnaisissa pienissä määrin ilman suurempia kutinoita ja allergisia oireita, joten sitä uskaltaudun silloin tällöin ruoassa ja leivässä jo käyttämään, normaali venhäjauho taas pidetään vielä tiukasti kaapin perukoilla.

Riisimaidolla (ja keijulla) leivoin päivänä eräänä myös Anun Sinkkisanko-blogista talteen kirjoittamani pikapullan. Aina niin helppo ja hyvä ohje, jota on leivottu meillä usein pitkin vuotta!

:) Mari

***
arvonta pyörähtää käyntiin ensi viikolla

***

9 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia ja herkullisen näköisiä vohveleita <3 Meilläkin tykätään vohveleista kovasti. Pitkään aikaan niitä ei olla tosin tehty, kun meidän neidillä on maidoton ruokavalio. Lettujakin ollaan kyllä tehty riisimaidolla, joten mikä ettei se sopisi myös vohvelitaikinaan. Vehnätön ja kokonaan kotimaisia viljoja välttävä ruokavaliokin meillä oli kokeilussa mutta ei ollut ratkaisu neidin vatsaongelmiin. Tai no...siihen tulokseen tultiin, ettei vehnää vatsan täydeltä.

    Kaunista viikon jatkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi AnnaW!
      Meillä oli suuri apu viime vuonna tehdystä MSAS analyysistä. Sillä saatiin nopeasti apu koko viime vuosi kestäneeseen kutinaan, näppyyn, itkuun, kiukkuun ja koko vuoden valvomisiin. Allergiatestit yms eivät meillä toimineet eivätkä tuottaneet toivottavia tuloksia pitkälläkään aikavälillä!

      Mukavaa loppuviikkoa sinulle myös <3

      Poista
  2. Pitäisikin taas paistella vohvelit, josko iltapalaksi vaikka :) Omasta blogistani löytyy meidän suosikki resepti, lasten vohvelit. Samalla ohjeella on äitinikin aina ne meille paistanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun kirjoitit Hanna! Vastavierailemassa kävin ja tulen varmasti toistekin!
      Reseptiä en vielä löytänyt, mutta etsin sen mielelläni, kiitos <3

      Poista
    2. Oi kiva, tule toistekin :) Tässä linkki tekstiin http://melukylantalo.blogspot.fi/2012/05/lasten-vohvelit.html

      Poista
    3. Kiitos kaunis Hanna!!

      Poista
  3. Särjen pitkän kommenttihiljaisuuden, olen aina yhtä iloisesti yllättynyt, kun löydän täältä uusia tekstejä - kaikki luen vaikka olen toivoton kommentoimaan - ei ilmeisesti ole riittävästi fiksua sanottavaa.

    Sait aikaan meillekin vohvelikuumeen tällä postauksella ja vaikka tehtiin ihan tavallisella rahkareseptillä, hyviä olivat.

    Jos eilen olisi ollut enemmän aikaa, olisin tehnyt yllätyshyökkäyksen ja ilmestynyt soittamaan ovikelloanne. Olin näet työasioissa siellä päin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ettäs kehtasit olla soittamatta ovikelloa! Olisitpa rimpauttanut, olisi ollut ihana nähdä! <3
      Vohvelit on hyviä, niitä tehdään usein!!!

      Poista
    2. Lupaan järjestellä aikatauluni vähän paremmin ensi kerralla, nyt aikaa olisi ollut vain vartti :-(.

      Seuraavalla kerralla tulen sitten kilauttamaan kelloa, koska olisi tosiaan mukava päästä nenäkkäin juttelemaan.

      Poista