torstai 8. marraskuuta 2012

Tunnustan, minulla on salaisuus

Tänään sisintä rutistelee hyvä mieli, tyyneys ja varmuus tulevasta- päivässä on varmuutta päämääristä ja unelmista, jotka toteutuvat joskus- aivan varmasti!

Koulun seinillä keikkui kuukausia sitten ilmoitus elämäntaidon valmennuksesta, joka istuutui korvani taakse huhuilemaan ja yllytti ottamaan asiasta selvää aina vain uudelleen. Se kiinnosti ja kiehtoi- kuten kirja Salaisuus, jonka olen pienissä siivuissa piakkoin saanut loppuun luetuksi. Elän jokaisella solullani, herkästi ja hiljaa kuunnellen. Luen rivien välistä ja tunnustelen sanojen puhalluksen keskeltä, pienistä eleistä niitä asioita, mitä ei pueta sanoiksi- syystä tai toisesta. Samoin olen kuunnellut omaa sisintäni aina tarkkaan ja huolella, enkä ole päästänyt koskaan suurista unelmistani irti- en, vaikka jotkut ovat heittäneet hartioilleni epäilyksensä tai yrittäneet ehkä talloa haaveeni raskaan askeleen alle.

Kirja kertoo, että Universumille saa esittää pyynnön ja jos lujasti uskoo, saavuttaa sen mitä todella haluaa. Minä olen esittänyt jo nuorena tuulien mukaan unelmani ja elänyt haaveissani unelmaani todeksi. Tänään viimeistään ymmärsin, että totta todella, niistä kaikki kolme suurinta olen saavuttanut ja miksi ne uudet ja vahvat osaset eivät liittyisi täydentämään kokonaisuutta- mitä esteitä niiden toteutumiselle oikeastaan olisi?

Makuasioita, niistä ei voi kiistellä. Eivät kaikki ymmärrä eikä kaikki ole kaikkia varten, mutta minä ymmärsin ja haluan ymmärtää vielä paljon lisää. Korvan takana huhuileva kiinnostus sai siis palasen herkullisesta kakusta, kun koulun teoriatunnilla totesin herkuttelevani elämäntaidon valmennuksella :D Voin kertoa että sain päivästä paljon irti ja ajatuksilleni, suunnitelmilleni sain vain lisää vahvuutta ja lujuutta. Ja kuinka nälkä kasvaakaan syödessä... kuinka paljon pulleampi ajatusteni aarrearkku joskus onkaan, se taitaa pulskistua ja muuttua vain leppoisammaksi, mausteita siitä tuskin puuttuu!

 
 
...ja vielä minä tunnustan seitsemän asiaa itsestäni, sillä sain blogilleni tämän kauniin bloggaajan tunnustuksen. Sen antoi minulle lämminsydäminen ja ihastuttava Katja- kiitos <3
 
 
1. Tämä vuosi on ollut minun. Olen kokenut heränneeni eloon opiskelun myötä ja nautin siitä aivan täysillä!
 
2. Inhoan ja kammoksun pelkkää ajatustakin verilätyistä.
 
3. Olen opetellut päästämään irti totutusta ja ottamaan rennommin- joskus jopa niin rennosti, etten välitä enää edes siivota keittiötä joka päivä. Paheksuttavaa?
 
4. Olen lihonut, eivätkä farkut sujahda jalkaa sen vuoksi enää kovin sulavasti.
 
5. Minulla on juuri minulle tarkoitettu, maailman ihanin mies. Olen umpirakastunut häneen edelleen <3
 
6. Olen hulluna kosmetiikkapurkkeihin ja niitä alkaa opiskelun myötä kertyä kaappeihin aivan liian rivakkaa tahtia lisää...
 
7. Olen tyytyväinen itseeni juuri nyt ja juuri tällaisena. Se tuntuu valtavan hyvältä ja tarpeelliselta.
 
Tunnustus saa jatkaa matkaansa seuraaviin osoitteisiin:
 
Hipaisuja , sillä tekstin ja kuvien keskellä aika tuntuu pysähtyvän ja on hetken verran niin paljon helpompi hengittää <3
 
Pirtelöä ja pohjasakkaa , sillä Heskalla on taito punoa sanat kauniiksi helmien nauhaksi <3
 
 ja vielä, koska rakastan talven valkeaa lunta ja pakkasta, sekä joulua yli kaiken, haluan antaa tunnustuksen myös tunnelmalliseen joulublogiin <3
 

Yksi haastevastaus on vielä vuorossa kunhan saan kamerani akun ladattua ja hyvää valoa valokuvata. Palaan siihen, joten kiitos AnnaW.
 

Uusia unelmia ja haasteita kohti... Mari
 





8 kommenttia:

  1. Salaisuus löytyy minunkin hyllystä ja välillä iloiten sen kanssa elän, toisinaan taas epäileväisin ja kiukkuisin mielin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on minulla lainassa, mutta niin jokin liikahti sisälläni useampaan kertaan että hankin kyllä omakseni yhden.
      Niin kai sen pitääkin tehdä, liikutella tunnetilasta toiseen- niinhän elämäkin meitä heittelee...

      Poista
  2. Lämpimät kiitokset tunnustuksesta Mari! Olen otettu sanoistasi, sinulla on taito ilmaista asioita hyvin kauniilla tavalla.

    Tekstisi on elävää ja vivahteikasta, sävykästä. Sen lukeminen on mielikuvia herättävää ja kiintoisaa. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi sanoistasi <3 ja ole hyvä...

      Poista
  3. Salaisuus kirja löytyy täältäkin, ihania tunnustuksia <3 Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin vielä tälle vuodelle ostaa tuon ihan oman kappaleen. Ehdotomasti yksi parhaimmista lukemistani- vaikka listani on melkoisen lyhyt ;)

      Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista