torstai 10. toukokuuta 2012

Sateen seasta...






Sateinen aamu sai jäämään pienen kanssa kotiin kun seuraksi saimme aamuyön tunneilla flunssanpoikasen.
Aamu on saanut jo paljon aikaan mutta loppua ei silti näy. Kaappien periltä on hävinnyt turhaa pois ja hyllytasoja on saanut järjestellä pitkästä aikaa silmiä miellyttäväksi. On ollut mukavaa rauhassa selailla ihania ja inspiroivia blogeja ja juoda kuppi kahvia ilman mitään kiirettä. Nyt olisi hyvä hetki päiväunillekin.

Edellisen päivityksen jälkeen on kotipesässämme jälleen hajoitettu vanhaa ja kaivettu levyjen takaa yksi upea vaakatasoinen lautaseinä. Yläkerran pikkuvessa napsutellaan pikimmiten takaisin kuntoon, suditaan seinät valkoisella ja jatketaan siitä mihin keskikerroksen kanssa jäätiin... Joskus tuntuu, ettei mistään tule valmista, jokainen nurkka irvistelee päivittäin aamutervehdyksensä ja rutisee kaivaten valmiiksi tekemistä...

Nyt on sopivasti aikaa tarttua tunnustukseenkin, jonka minulle lähetti Sanna blogista Pieniä piristyksiä <3 Kiitos kaunis :)
Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:
1. Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen
2. Lisää The Versatile Blogger Award-kuva postaukseesi
3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi
4. Nimeä 15 bloggaajaa
5. Ja kerro heille tunnustuksesta! 
Minä

...olen kärsimätön, minun pitäisi saada kaikki nyt ja heti, siksi remontti ajoittain raivostuttaa valtavasti
...olen onnellinen saadessani tehdä vihdoinkin haaveestani totta- minusta tulee isona kosmetologi...
...päätin, että saadessamme suihku/saunatilat käyttökuntoon, ostan sinne vain kauniissa pulloissa olevia pesuaineita- ja olen nyt alkanut toteuttaa tuota päätöstä kun vanhat purkit ovat loppuun käytetyt (kuvien ihanat lastenshampoot ja hoitoaineet löytyivät apteekin hyllystä ja minusta niin somat ja sievät!)
...olen vasta tänä vuonna oppinut että aina ei tarvitse olla kaikki paikat tiptop ja järjestyksessä (tarkoitan siivoamista)- se on helpottanut elämääni suuresti!
...olen päättänyt ostaa tänä vuonna uuden ison, valkoisen ruokapöydän ja litroittain valkoista maalia
...tunnen rakastuvani mieheeni jokainen viikko uudelleen, jo 13 vuoden ajan <3
...olen aina rakastanut nukkumista ja erityisesti rakastan sitä nyt, kun herään klo 5.00 jokainen arkiaamu

Tunnustuksen antaminen eteenpäin jää raakileeksi, koska pieni mieheni kiukuttelee tukkoisen nenänsä kanssa vieressäni, pahoittelen... tässä kuitenkin muutama, joille tunnustuksen haluan antaa, mukana muutama ihana blogi,  joihin olen vasta hiljattain päässyt visiitille ja joihin sain vinkin käydä tutustumassa:

Kanelia ja kardemummaa, Aamu omenatarhassa, Sinkkisanko, Marie Elisabeth´s rum, Heddas,
Lavian Anna, Anrinko.

Inspiroivia ja ihania kevätpäiviä. Täällä hiirenkorvat kasvavat kohisten :)
Mari

8 kommenttia:

  1. Kiitos tunnustuksesta <3

    Ai se flunssa iski teihinkin?! Meillä herättiin aamulla kuumeessa :(

    Kauniita kuvia! Tai siis aivan ihania! Laventeli on niin suloinen ja voi että, sulla on tuollainen kuiva-ainehyllykkö, jota olen etsiskellyt <3

    Ja mitä noihin nurkkien irvistelyihin ja narinoihin ja rutinoihin tulee...niin...meillä ei ainakaan tule IKINÄ olemaan valmista. No, se ei onneksi haittaa, koska vanhassa talossa ei työt ja projektit tekemällä lopu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Pienellä lämmöllä hehkui meilläkin pieni mies aamulla...ja totta, eihän vanhan talon kaikki nurkat voi hetkessä valmiit ollakaan ja joskus tuntuu ihan hyvältä että on odottanut ja rauhassa antanut silmien lepäillä niissä epäkohdissakin- joistakin en millään halua enää luopuakaan! Vanhoissa taloissa/asunnoissa itseni ainakin valtavasti viehättää niiden persoonallisuus ja talon henki- tuo kuiva-ainehyllykkö on mieheni pelastama, jonka putsasi meille keittiöön- on tämän asunnon alkuperäisestä keittiöstä peräisin. Laventelit ovat yllärilöytö ikeasta; alle 7e kpl, nätit, kunhan jaksaisivat vain kasvaa!

      <3, Mari

      Poista
  2. dear mari, i was looking at different types of lavender today at the garden center and this was one of them.
    your display is so lovely and it makes me regret that i didn't get one.
    i have been enjoying your beautiful world for sometime now. thanks for the lovely images you put love into each one of them.

    VastaaPoista
  3. Thank´s coco <3 so nice to hear from you!
    Lavender is one of my favorits, but I don´t really know how to take care of it... I enjoy it´s beauty as long it likes to be with me ;) Every year I buy a new one.
    Lots of sunshine for you :D

    VastaaPoista
  4. Kaunis kiitos Mari tunnustuksesta!<3 Aivan ihania nuo shampoopullot, pitääkin käydä katsomassa apteekissa. Kiitos vinkistä! Ihanaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
  5. Kaunis kiitos Mari, lämmitti :) Kaunis ja raikas päivitys niin kuin sinun päivityksesi aina. Kiitos vinkeistä nyt kaipaa jotain keväisempää... jopa kesäisempää:)

    VastaaPoista
  6. Oikein paljon kiitoksia Mari! Tuli hyvä mieli :)

    VastaaPoista